4350 lasta sai kokeilla käsipalloa syksyn aikana!!

JES, käsipalloa! Nämä sanat kuuluvat usein, kun luokka saapuvat liikuntatunnille ja huomaavat meidän maalit ja pallot kentällä. Atlaksen edustajat ovat syksyn aikana ahkerasti kiertäneet eri puolilla Vantaata kouluissa esittelemässä käsipalloa. Liikuntatuntien aikana opetetaan mahdollisimman perusteellisesti käsipallon perusasioita pallonkäsittelystä syöttelyn kautta aina peliin asti. Tunneilla on saatu loistavia onnistumisia niin hienoista...

Wandaslaisia runsaslukuisesti paikalla

Sunnuntaina 24.11. lähdimme kotiotteluun HIFK Akatemiaa vastaan runsaslukuisella kokoonpanolla. Pelaajia olikin yhtäkkiä niin paljon, että jotkut pelaajat pudottautuivat pois kokoonpanosta koska olivat viikonlopun aikana osallistuneet urheilutapahtumiin sekä perjantai että lauantai-iltana. Meidän psyykkinen valmennus painottaakin usein tietynlaisen itsepohdiskelun tärkeyttä ja olemme ylpeitä siitä, että olemme tämän taidoin sisäistäneet. Pelistä todettakoon, että...

Dicken Island Girls-Atlas Wandas 16.11.

Kokoonnuimme Pirkkolan kloorintuoksuiseen palloilupyhättöön lauantaina 16.11. ja vastaamme asettui kovamaineinen Dicken Island Girls. Lähdimme peliin hieman sekavin tunnelmin – emme kaikki olleet ihan varmoja eletäänkö lauantai- vai sunnuntaipäivää? Mietittyämme tätä hetken saimme riemuksemme todeta, että viikonloppua on vielä kokonainen päivä jäljellä. Pienimuotoinen de-orientoituminen saattoi myös kuvailla pelimme kulkua, mutta saavutimme...

Atlas juoksi avausjaksolla voittoon Dynamo 2:sta

Atlas kohtasi lauantaina iltapäivällä pelatussa väännössä sarjan peräpäässä majailleen Dynamo Riihimäki 2:n. Dynamo oli hävinnyt otteluissaan HIK:lle sekä Cocks Akatemialle. Joukkue oli riemuisasti voittanut Åbo IFK:n. Atlas oli puolestaan voittanut nihkeilläkin otteilla KyIF:n, HIFK 2:n sekä HIK:n. Atlaksen otteissa haastavuus oli ollut etenkin avausjakso, kun vastustaja oli horjuttanut Atlaksen miehistöä....

DT07 taipui mestarikandidaateille

Maanantaina 11.11 pelattiin, tällä kertaa Energia Areenalla, sarjaottelu Dickenin tyttöjä vastaan Dicken on sarjan ainoa joukkue, jolla ei ole yhtään tappiota. Se on ehkä pelannut vähemmän kuin moni muu joukkue, mutta ei se tuota faktaa muuta. Atlas pysyi larulaisten kyydissä aika ajoin erittäin hyvin, veikin peliä pariin otteeseen. Loppulukemiksi muotoutui...

Uuden Vuoden käsipalloleiri 2.-4.1.2020

Atlas järjestää käsipalloleirin heti ensi vuoden alussa, 2.-4.1.2020. To-pe harjoitellaan Myyrmäen Urheilutalolla ja La Sporttikaivoksessa. Leirin hinta on 90€ ja siihen sisältyy leiriohjaus ja lounas to-pe. Leiriaika on to-pe 8.30-15.30 ja la 12.00-16.00 Ilmoittautumiset MyClubin kautta.

Atlas nousi vahvan toisen jakson ansiosta voittoon Hangossa

Atlas matkasi sunnuntai-iltana Hankoon. Matkaan lähdössä oli jo haasteita, kun pelinrakentaja Henry Juslin tajusi myöhästyneensä lähdöstä vajaan tunnin. Juslinin Mazda kuitenkin kuljetti miehen lopulta turvallisesti perille. Kotijoukkue HIK oli kukistanut kauden avauksessa Dynamo Riihimäki 2:n 29-21. Cocks Akatemia oli puolestaan voittanut HIK:n lukemin 30-24. Atlas oli voittanut omissa taistoissaan KyIF:n...

Sunnuntail-illan käsipallohuumaa Myyrmäen pyhätössä

Atlas Wandas sai sunnuntai-illan peliin vastustajaksi Pickala HD:n Siuntiosta. Ottelu oli 50 minuuttia todella tiukkaa vääntöä, jonka jälkeen vastustaja repäisi pienen kaulan ja se pysyi ottelun loppuun asti. Ei auttanut sekään, että muutama meidän pelaaja tuli peliin suoraan Saksan korkeanpaikanleiriltä. Ottelun Wandas Worrioriksi valittiin tolppien välissä loistavasti pelannut Jonna. Kiitos...

Kauden toinen kotipeli Atlas – Akilles

Kotipeli Akillesta vastaan, toiveena voitto, ei kai tässä kohdin sarjaa voi vähempäänkään tyytyä. Kumpikin joukkuehan oli omalla tavallaan puhtaan pelin jengi ennen tätä vääntöä: Akilleksella yksi voitto ilman tappioita, meillä kolme tappiota ilman voittoa. Vanhoja niveliä kolotti ja Scorpions soi päässä: sää oli muuttumassa, Myyrmanskin myrrikaani oli kohta borgålaisten kiulun...

D-tyttöjen kauden alku, 3 peliä takana

D-tytöt ovat aloittaneet kautensa, kolme ottelua on jo tähän mennessä takana. Ensimmäinen peli pelattiin Kirkkonummen pommisuojassa KyIF vastaan, tuloksena 18-10 tappio. Hieman haparointia pelaamisessa näin kauden alussa. Hienoja suorituksia myös nähtiin hetkittäin, harmittavasti kuitenkin muutama liian vähän. Kyif on jo pitemmän aikaa ollut tytöille hankala vastustaja, noh, kotipelissä sitten näytetään!...

Scroll to top