Vantaan kaupunki on ilmoittanut, että olemassa olevia yleisötilaisuus rajoituksia jatketaan 31.1 saakka, sekä sisätilojen käyttöä koskevia rajoituksia 24.1 saakka. Tämä tarkoittaa että nuorten harrastustoiminta sekä ottelut saavat jatkua kuin aikaisemmin, toki vielä ilman yleisöä ja terveysturvallisuutta huomioiden. Miesten ja naisten divari toiminta on tähän asti vielä tauolla. Jos asiaa koskien...
Kategoria: Atlas Miehet
Atlas juoksi avausjaksolla voittoon Dynamo 2:sta
Atlas kohtasi lauantaina iltapäivällä pelatussa väännössä sarjan peräpäässä majailleen Dynamo Riihimäki 2:n. Dynamo oli hävinnyt otteluissaan HIK:lle sekä Cocks Akatemialle. Joukkue oli riemuisasti voittanut Åbo IFK:n. Atlas oli puolestaan voittanut nihkeilläkin otteilla KyIF:n, HIFK 2:n sekä HIK:n. Atlaksen otteissa haastavuus oli ollut etenkin avausjakso, kun vastustaja oli horjuttanut Atlaksen miehistöä....
Atlas nousi vahvan toisen jakson ansiosta voittoon Hangossa
Atlas matkasi sunnuntai-iltana Hankoon. Matkaan lähdössä oli jo haasteita, kun pelinrakentaja Henry Juslin tajusi myöhästyneensä lähdöstä vajaan tunnin. Juslinin Mazda kuitenkin kuljetti miehen lopulta turvallisesti perille. Kotijoukkue HIK oli kukistanut kauden avauksessa Dynamo Riihimäki 2:n 29-21. Cocks Akatemia oli puolestaan voittanut HIK:n lukemin 30-24. Atlas oli voittanut omissa taistoissaan KyIF:n...
Uudistunut Atlas voitti HIFK 2:n palohälytyksen jälkeisen tehojakson ansiosta
Atlaksen miesten edustusjoukkueen ensimmäinen kotiottelu pelattiin lauantaina Myyrmäen Urheilutalolla. Vastassa oli SM-liigassakin meitä vastaan usein taistellut HIFK. Tällä kertaa 2-divisioonassa vastassa oli seuran kakkosjoukkue. Atlas oli voittanut avauksessa KyIF:n selkein numeroin. HIFK:lla puolestaan luvassa oli jo viikonlopun toinen ottelu. Perjantaina se oli murskannut kotonaan Akilles Akademin. Ottelussa kerättiin juniorien hyväksi...
Ensimmäinen kotipeli, kokoonpano julkistettu!
Atlaksen miehet avasivat kauden Kirkkonummella hakien sieltä kauden ensimmäiset pisteet. Huomenna on ensimmäisen kotiottelun vuoro ja valmentaja onkin julkaissut ottelun kokoonpanon. MV: Klaus Sarin (C) ja Jarkko Lehikoinen V6: Pyry Perälä, Niklas Koimäki ja Juuso Pokkinen O6: Jasse Kettunen ja Aapo Halmeenmäki K6: Samuli Vihavainen ja Jyri Lujanen V9: Nikko...
Atlaksen miehet lähtevät uuteen nousuun 350 vuoden kokemuksella!
Atlaksen miehet lähtevät hakemaan uutta nousua 2.divisioonasta ja tätä tehtävää suorittamaan on kutsuttu joukko Atlaksen mukana kasvaneita kotikylän kundeja. Kutsuun vastasi 26 pelaajaa: Klaus Sarin Jarkko Lehikoinen Tommi Kanerva Niko Vornanen Jasse Kettunen Jani Kivinen Aapo Halmeenmäki Oscar Lopez Pyry Perälä Atte Santala Niklas Koimäki Teemu Pitkäkandas Markus Sjögren Nikko...
Atlaksen miesten edustusjoukkue vetäytyy SM-liigasta
Atlaksen miesten edustusjoukkue vetäytyy SM-liigasta kaudella 2019-2020. Nykyisellään Atlaksen pelaajatilanne on liian heikko täysipainoisen kauden läpäisyyn ja päätös oli parasta tehdä viimeistään tässä vaiheessa. Pitkään näytti siltä että kaudelle saadaan hyvä nippu motivoituneita pelaajia, mutta viime viikkoina tilanne on muuttunut niin, ettei ole realistista lähteä pitkään kauteen. Tämän vuoksi ehdimme...
Atlas Vantaan kausi päätökseen Kalliossa
Atlas Vantaa päätti kautensa Helsingin urheilutalolla, missä viime aikoina alavireisesti pelannut HIFK isännöi vantaalaisia. Eikä se kotijoukkueen peli vieläkään oikein lentoon lähtenyt, vaan vierailijat hallitsi peliä lähes loppuun asti. Viimeiselle kympille Atlas Vantaa lähti vielä tukevassa kuuden maalin johdossa, mutta muutama jäähy sekoitti pelin ja Sten Toomla pääsi viimeisellä mahdollisella...
Atlas Vantaa kelpo esitykseen viimeisessä kotiottelussaan
Atlas Vantaa sai kauden viimeiseen kotiotteluun vieraakseen Sjundeå IF:n, joka oli ollut vantaalaisille voittamaton vastus kuluvalla kaudella. Kovassa kevät vireessä oleva SIF oli jo ennen viimeisiä kierroksia varmistanut paikkansa alemman jatkosarjan voittajana, kun HIFK oli kaatunut kahdesti keskinäisissä otteluissa. Vielä, kun ÅIFK pystyi yllättämään kevään korvalla hyytyneen HIFK:n, niin SIF...
Atlas Vantaa ei pystynyt yllättämään kotijoukkuetta Turussa
Atlas Vantaa kohtasi viikon sisällä toistamiseen ÅIFK:n, tällä kertaa Samppalinnan palloiluhallissa, joka on menneinä vuosina osoittautunut hankalaksi paikaksi. Eikä se helppoa ollut tänäänkään, kun kotijoukkue hallitsi ottelua alkuminuuteista lähtien ja kontrolloi helpohkon voiton tuloksella 32-23 (14-9). Tuloksen myötä Atlas Vantaan sijoitukseksi tulee tämän kauden SM-liigassa 8. sija, kävi loppukauden otteluissa...