Atlaksen naisten joukkue palasi joulutauolta kotikentälleen, kun vieraaksi asettui ehkä kauden isoin yllättäjä Riihimäen Cocks. Alun hermostuneisuuden jälkeen ottelusta muodostui odotetun tasainen ja voittaja ratkaistiinkin vasta viimeisen kymmen minuuttisen aikana. Tiukan taiston jälkeen astelivat Cocksittaret kentältä kaksi pistettä rikkaampana voittaen ottelun lukemin 27-28 (16-14). Tiukkaa kamppailua oli seuraamassa 140 katsojaa, yleisön joukossa istuivat myös Vantaan Kaupunginjohtaja Pekka Timonen sekä kaupunkikulttuurijohtaja Riikka Åstrand. Arvovaltaiset vieraamme saivatkin tutustua seuramme toimintaan sekä näkivät huippujännittävän kamppailun. Pidämme yhteistyön kaupungin kanssa erittäin tärkeänä, varsinkin lasten ja nuorten liikunnan takaamisen näkökulmasta. Tämän takia on myös edellytys, että Atlaksen edustus joukkueisiin panostetaan, jotta nuorilla on mahdollisuus nousta aikuisten sarjoihin omassa kotiseurassaan.

Vierailijat Riihimäeltä saivat otteluun vahvan alun siirtyen ensimmäisen 5 minuutin aikana jo 1-4 johtoon. Heti ottelun alusta oli nähtävissä joukkueiden pelitavallinen ero, kun Cocks pyrki jäädyttämään ottelun tempoa pitkillä hyökkäyksillään Atlaksen puolestaan pyrkiessä juoksemaan nopeita vastahyökkäyksiä. Atlas hivuttautui vähitellen rinnalle ja ohi, johtaen ottelua jo 4 maalilla kun ensimmäistä puoliaikaa oli jäljellä kuusi minuuttia. Cocks kuitenkin kavensi ja puoliajalle mentiin lukemissa 16-14.
Toinen puoliaika jatkui samanlaisena, Atlas pyrki juoksemaan ja cocks viemään ottelun tempon alas. Atlaksen vauhtipeli toi myös valitettavasti turhan paljon teknisiä virheitä ja tämän kautta Cocks pääsi omalla rauhallisella ja tehokkaalla pelillään rokottamaan kotijoukkuetta, johtaen toisen puoliajan loppuvaiheilla parhaimmillaan jo 4 maalilla. Atlas taisteli kuitenkin itsensä vielä maalinpäähän, mutta loppukiri ei riittänyt ja Cocksittaret nappasivat pisteet mukaansa lukemin 27-28.
Atlaksen päävalmentaja Viljami Kuntsin mukaan joukkueella oli eväät voittoon.
– Hyvä asemapuolustus ja -hyökkäys tarjosivat meille mahdollisuuden kahteen pisteeseen. Huono viimeistely ja tekniset virheet repivät ne meiltä pois.
Ottelun tilastot
Tähtipelaajat:
3 tähteä: Marijana Gezovic, Cocks
2 tähteä: Amanda Lindström, Atlas
1 Tähti: Vivia Rinta-Paavola, Cocks
TEHO-pelaaja:
Vivia Rinta-Paavola, Cocks
TEHO juomat palkitsee Atlaksen naisten kotiotteluissa eniten pelitilannemaaleja tehneen pelaajan TEHO tuotepaketilla.
Nälkäisin pelaaja:
Miisa Palkoranta
Wandas Kitchen & Lounge palkitsee Atlaksen kotiotteluissa kotijoukkueen nälkäisimmän pelaajan ravintola lahjakortilla.
Ottelun kulku:
10 min. | 4-6 |
20 min. | 11–10 |
30 min. | 16–14 |
40 min. | 18–19 |
50 min. | 22–24 |
60 min. | 27–28 |
Joukkueiden kokoonpanot ja maalintekijät:
|
|