Kotipeli Akillesta vastaan, toiveena voitto, ei kai tässä kohdin sarjaa voi vähempäänkään tyytyä. Kumpikin joukkuehan oli omalla tavallaan puhtaan pelin jengi ennen tätä vääntöä: Akilleksella yksi voitto ilman tappioita, meillä kolme tappiota ilman voittoa. Vanhoja niveliä kolotti ja Scorpions soi päässä: sää oli muuttumassa, Myyrmanskin myrrikaani oli kohta borgålaisten kiulun upottava.
Peli alkoi tasaisena ja maaleja mätettiin kumpaankin päähän, olivatpa pienet vihreät vieraamme jopa hieman niskan päällä, ja niin Akilles kävi 3-5 johdossa, osin kiitos hyviä jalkatorjuntoja esittäneen veskarinsa. Atlas jauhoi ja jauhoi, välillä junnasikin keskustaan jumittuen. Vähitellen saimme myötäisen selkämme taakse: pian peli oli 7-5, sitten 9-6 ja tauolla lähdettäessä jo 17-7. Kuiva ”naks” kaikui Urheilutalon iltapäivässä. Loistavaa peliä
meiltä!
Toinen puolikas ei tarjonnut mitään uutta, kun Atlas vei ja Akilles harasi hienosti vastaan. Sen verran homma tasoittui, että tokan jakson veimme vain 9-8. Ei se nyt pelailua ollut, tyttäremme sommittelivat kerta toisen jälkeen upeita kuvioita, mutta moni heitto lähti epätoivoisesta asennosta ja roimasti yli. Pieni pelisilmän puutostauti vaivaa yhä, sillä laitamme olivat moneen kertaan vapaasti pelattavissa, mutta pallo jäi aina keskelle. Samoin viivapelaajan hyödyntäminen unohtui monin paikoin täysin, vaikka ensimmäisellä jaksolla Allu siltä paikalta monta kaappia pyssyttikin. Pakkien pelihän tämä tässä iässä on, ja heittää pitää uskaltaa, mutta niin pitää uskaltaa myös palloa pyytää, kun huomaa olevansa hyvässä paikassa. Kommunikointia, puhetta, uusien kuvioiden hakemista… Pitää silti muistaa myös se, ettei heittämistäkään saa arastella, kun sellaisen paikan saa. Siis jos tunnistaa saaneensa heittopaikan.
Peli oli vauhdikas ja viihdyttävä, välillä erittäin hyvää käsipalloa. Rankkareita tuomittiin viisi, keltaisia pari ja yksi istuntokin, joten myös rymistelyä meinasi välillä olla. No ei, nättiä peliä, varmaankin kauden parastamme –ainakin tuloksen valossa- vaikka edellinen vieraspelimme Paraisilla alkoi myös loistavasti huomattavasti kovempaa nippua vastaan. Hyvältä siis näyttää, oman Les Bleusimme peli alkaa kulkea ja seuraavat vastustajamme joutuvat todella panemaan parastaan. Viime kaudella pelimme ailahteli aika paljon, saapa nähdä millainen yleisilme tänä vuonna on.
Maalivahtihommat menivät tasan Aminan ja Saanan piikkiin. Kumpikin hoiti leiviskänsä kunnialla. Puolustuksemme toimi välillä mallikkaasti, välillä taas seulan läpi tuli akilleslainen nokikkain veskarimme kanssa. Muutama pelaaja innostui mättämään maaleja oikein tunteella: Sara 7, Alina 6, Danica ja Adanne 5, Sonja 2 ja Enni 1. Lisätään jännänä detaljina, että vaikka voitimme 26-15, Akilleksella oli enemmän maalintekijöitä.